maanantai 20. elokuuta 2012

Ja jälleen yksi melkein uneton yö ^^

Nyt on muutettu Ouluun ja oon asunutki täällä jo viikon verran :3. Tavaroiden järjestämiseen meni 4 päivää, jonka jälkeen aloitin Hetalian Sweden eli Su-san -cosplayn tekemisen (aikaa H-hetkeen oli 4 päivää)....

Eli asun tekeminen meni taas viime hetkille, mutta varmaan ensimmäisen kerran mulla oli hyväksyttävä syy: MUUTTO! Vähäisestä ajasta huolimatta asun tekeminen sujui ongelmitta ja eteni hyvin, lukuunottamatta perjantai-iltaa, jolloin Depisu saapui Ouluun, viikonlopun Animeseminaarin tähden.

Kalevan nettisivuilla paljon kauhistusta aiheuttanut paricosplay
Launtai-aamuna lähdimme Depisun kanssa kohti Oulun Kulttuuritalo Valvetta, jossa seminaari järjestettiin, asuina meillä oli veriset Venäjä ja Suomi. Asujen idea keksittiin noin 3 viikkoa sitten vitsillä, ja lopulta siitä kehittyikin sitten paricosplay. 
Saimme asuilla paljon huomiota pelottavuutensa tähden ja osallistuimme myös cosplay-deittiin.

Deitin jälkeen meitä haastatteli ja kuvasi Kalevan toimittaja, kysymättä erityisemmin mielipidettämme asiaan ja hämmentyneinä vastailimme kysymyksiin. No, myöhemmin saimme huomata, että tämä oli luultavasti vain sensaatiohakuista, sillä Depisun Suomi-asuun kuuului verinen Suomen lippu.....


Tästä huolimatta ilmottauduimme jotenkin huomaamattamme ja randomisti seuraavan päivän cosplay-kisaan, Depisu Suomena ja minä, yhä keskeneräisellä, Ruotsi-asullani -__-''. Siinäpä sitten vietetiin koko ilta ja yö ommellen asua valmiiksi, samalla kun ihanampaakin ihana Depisu ompeli mulle Ruotsin lipun <3. Sain asun suurinpiirtein valmiiksi 06.30, jonka jälkeen sain nukkua 2 , 5h (jess!!). Aamulla vielä tein viimeiset asiat asuun, kuten peruukin leukkauksen (tästäkin kiitos Depisulle) ja pääsimme lähtemään Animeseminaarin toiseen päivään vähän ennen kello 11, toisin sanoen myöhässä, koska Depisun tuomarointi alkoi kello 11.

Päivä kuitenkin sujui hyvin pienestä väsymyksestä huolimatta, kisassa Depisu sijottui toiseksi ja minä kolmanneksi, voittajapari oli Kuroshitsujin Alois ja Claude. Seminaarin jälkeen eksyimme asuintaloni pihalle ottamaan kuvia Ruotsi-asustani ja herättämään taas ihmetystä kanssaeläjiemme joukossa >:D. Depisukin ehti bussiin juuri ja juuri ajoissa, vaikka ei muistanutkaan herättää mua ajoissa.

Mukaan seminaarista tarttui 3 mangaa (2 D-Gray-Mania ja 1 Kuroshitsuji) ja useita uusia tuttavuuksia.
Kiitos kaikille oli mahtava seminaari, ja lopuksi vielä muutama kuva:








lauantai 11. elokuuta 2012

Kohti uutta kotia :)

No niin!
Täällä alkaa olla kohta kaikki valmista muuttoa varten :). Suurin osa tavaroista lähti tänään kohti Oulua ja itse seuraan aamulla perässä Kaiton kanssa.
Tavaroiden pakkaamisessa oli uskomaton homma, varsinkin kun sain itseäni niskasta kiinni vasta puolen yön aikoihin XDD, mutta olihan ne lopulta pakattu siinä kolmen aikaan yöstä. Kaiton mielestä pakkaaminen oli uskomattoman hauskaa, mutta nyt se on lähinnä hämillään, kun kämppä on lähes tyhjä x3.
Tuli taas pakatessa huomattua kuinka outoja asioita omistaa, myös isän ja äitipuolen ilmeet oli legendaarisia kun ne näki esimerkiksi mun omistamat ase-propit, peruukkipään ja upean Venäjän lipun, myös yksi tekoruusu aiheutti ihmetystä (ja vielä ei edes tutustuttu peruukki kokoelmaan tai muutenkaan laatikkoon, joka sisältää kaikki mun cosplay asut).
Kun tavarat oli lastattu, piti vielä käydä hyvästelemässä mun rakkaat, muutaman kuukauden ikäiset veljen/kummipojat <3 (ihmettelen vieläkin miten serkukset voi olla niin erinäköiset, toinen tumma, toinen vaalea), joita en tule näkemään vähään aikaan, koska en asu enää samalla paikkakunnalla ;__;

Tänään pitäisi vielä alkaa ommella Ruotsi-cossia (kyllä, todellinen cossaaja aloittaa viikkoa ennen tapahtumaa : D), sillä, totta kai, viimeiset asiat jotka kannan asunnosta ulos, on ompelukone ja saumuri XD

Tähän vielä kuva Kaitosta <3

torstai 9. elokuuta 2012

Hei kaikki ihmiset ja muut oliot!

Eli vielä kerran, moi vain kaikille! Olen JohGaga ja tällä hetkellä seuraan vierestä kuinka 13 viikkoinen kissanpentu, Kaito, yrittää ninjamaisesti hiipiä leikkimään mun tietokoneen näppäimistöllä. Mutta asiaan, on hyvä idea ruveta kirjoittamaan blogia tällaisella uberkiireisellä hetkellä... Tiedossa olisi todella paljon tekemistä mm.

- sunnuntaina pitäisi muuttaa Ouluun, enkä oo viä pakannu
- pian on Oulun Animeseminaari, enkä ole aloittanut Hetalian Ruotsi asua
- pitäisi lukea YO-kokeiden uusintaan
- myös Traconiin pitäisi tehdä Hetalian Ranska ja korjailla Kuroshitsujin Joker -asua, jolla osallistun      pukukisaan.


Mutta tästä kaikesta myöhemmin lisää, nyt aloitan Ruotsi-cossin ja tuuletan sitä, että huomenna on viimeinen työpäivä Kokkolassa.